Liikatoimintaisille

Lue täältä liikatoiminnan määritelmät sekä esimerkiksi termien hypertyreoosi ja tyreotoksikoosi erot.

On hyvä huomioida, että kilpirauhassairauksissakin aina, kun on kyse yksilöistä, poikkeus voi vahvistaa säännön. Vaikka liikatoiminnan oireisiin saattaa monilla kuulua laihtuminen, myös liikatoimintapotilas voi olla ylipainoinen tai vastaavasti vajaatoimintapotilas normaali- tai jopa alipainoinen. Tämä johtuu yksilöllisistä ominaisuuksistamme ja myös siitä, että terveydentilassamme ja hyvinvoinnissamme on paljon muuttuvia tekijöitä. Meillä voi olla myös muita sairaudentiloja kuin kilpirauhassairaus tai lääkityksiä, jotka vaikuttavat sairauksiemme ilmenemismuotoihin ja oireisiin.

Kilpirauhasen liikatoiminnassa elimistössämme on liikaa kilpirauhashormoneja. Liikatoimintatila voi johtua mm. kilpirauhasen autoimmuunitulehduksesta (Basedowin tauti), subakuutista kilpirauhastulehduksesta tai kasvaimesta aivoissa tai kilpirauhasessa. Liikatoimintatilaan voi joutua myös liian isosta annoksesta kilpirauhashormoneja lääkittäessä kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Kilpirauhashormonit lisäävät kehon lämpötilaa, energiantuotantoa ja proteiinisynteesiä. Ne ovat kuin elimistön energiahana tai kaasu- tai jarrupoljin. Kun kilpirauhashormoneja on vähemmän, em. toiminnot vähenevät ja hidastuvat. Ja kun hormoneja on enemmän, nämä toiminnot lisääntyvät. 

Liikatoimintapotilaan ravitsemus

Koska liikatoiminta kuluttaa paljon energiaa, olisi tärkeä pyrkiä syömään riittävästi. Jos vatsa on sekaisin ja ripulilla, tämä voi johtaa ainakin jonkinasteiseen nestehukkaan ja - koska ravinnon läpimenoaika ruoansulatuskanavassa on lyhyt - myös ravintoainepuutoksiin. Ruoka ei ehdi sulaa ja imeytyä riittävästi. Tämän vuoksi keskeisintä liikatoimintapotilaalle riittävän tehokasta lääketieteellistä hoitoa viipymättä. Hoitona voi olla akuutissa vaiheessa oireenmukaisia lääkityksiä ja tarpeen mukaan pyritään pidemmällä tähtäimellä myös puuttumaan liikatoiminnan aiheuttajaan mm. leikkaushoidon tai muunlaisten hoitojen avulla. 

Ravitsemuksellinen hoito voi akuutissa liikatoimintatilanteessa rajoittua siihen, että varmistetaan riittävää nesteiden ja elektrolyyttien (mm. natrium, kalium, magnesium kalsium) sekä energian saanti. On tärkeä pyrkiä syömään riittävästi. 

Itsehoitona voi toki harkita myös perusravintolisiä kuten monivitamiini ja aminohappolisät, kuten EAA eli välttämättömät aminohapot. Saamme elimistölle tärkeitä aminohappoja proteiineista ja niiden riittävä pilkkoutuminen ja imeytyminen voi liikatoiminnassa olla haastavaa. Aminohappovalmisteissa tätä imeytymistä helpottaa se, että proteiini on jo valmiiksi pilkkoutuneessa muodossa. 

Joitain ravintolisiä on saatavina myös liposomaalisina valmisteina, jotka imeytyvät hyvin ja nopeasti. Ravintolisiä käytettäessä on tärkeä noudattaa pakkauksessa olevia annosteluohjeita.

Tämän osuuden on kirjoittanut koulutettu diplomiravintoterapeutti ja kilpirauhaspotilas. Tämä ei korvaa yksilöllistä ravintoneuvontaa, joskin suosittelemme käyttämään vain kilpirauhassairauksia tuntevia ravintoneuvojia.