Taisteluja ja poistoja

Olin 25-vuotias vastavalmistunut insinööri ja urheilija. Endokrinologi antoi diagnoosin, mutta hokee vain, ettei määrää T3-lääkettä. Sitä en edes edes pyytänyt. Sain lääkityksen vasta 7 kuukautta myöhemmin, mutta työkyvytön olin kuitenkin kolme vuotta. Minulta myös poistettiin kilpirauhanen tänä aikana.

Lopulta pakotin itseni työelämään, mutta olin sairaslomalla puolet ajasta. Tapasin kaikkiaan 40 eri lääkäriä. Minulta poissuljettiin 30 eri sairautta tai puutostilaa. Työterveyslääkäri luuli minua työhaluttomaksi, mutta laittoi lopulta lähetteen julkiselle endokrinologille. Sieltä vaadittiin uniapnean, masennuksen ja vitamiinipuutteiden poissulkemista. Ne kaikki oli jo selvitetty ja kirjoitin tiukan viestin työterveyslääkärille kumoten jokaisen vaaditun kohdan.

Viestini oli laitettu suoraan endokrinologille ja kun menin tapaamaan häntä, hän ehdotti saman tien yhdistelmälääkitystä. T4V-arvoni oli silloin aivan viitteen yläreunassa ja T3V viitteen alareunassa.

Olen nyt ollut vuoden yhdistelmälääkityksellä enkä ole ollut PÄIVÄÄKÄÄN sairaslomalla.

Potilas S

Hain tk-lääkäriin 2014, kun kaulalla oli kananmunan kokonen patti, mikä oli lähtenyt nopeasti kasvamaan. Ennen sitä olin psykiatrian potilas ollut muutama vuosi jo. Tk-lääkäri sanoi, että se on vaan lihas. Ja käyttäytyi minua kohtaan ylimielisesti. Monta kerta sanoin, ettei mun mielestä kyllä lääkäri saisi näin puhua potilaan kanssa, mutta hän sai siitä vaan voimaa lisää. Uskaltaiduin kuitenkin sanomaan jämäkästi, että näyttäköön minulle todistus siitä, että hänellä on röntgensilmät.

Se tepsi ja sain ultraan lähetteen. Todettiin monikyhmystruuma, missä tulehdus. Mutta tk-lääkäri sanoi, ettei lääkettä tarvi ja piste. 2015 jouduin ihottuman takia tk-lääkärille, mistä ei saatu selvää koko kesänä ja se vaan pahentui. Kunnes eräs lääkäri tajusi, mistä oli kysymys ja laittoi lähetteen ihopolille. Heti käynnin jälkeen soitti kuitenkin perään, että kilppariarvot on niin pahasti alhaiset, että hän kirjoittaa heti lääkkeet ja saikkua.

Sain 25 mg alkuun ja sitä kesti vuoteen 2019 asti, kunnes sain toisen aivoinfarktin ja neurologi halusi struuman leikattavaksi pois. Pääsin kirugille, joka ihmetteli mun kohtaloa suuresti.

Hän kirjoitti 100 mg tyroxiinin ja uuden ultran. Neulanäyte näytti syöpää ja näin olin nopeasti leikkauspöydällä.

Mulla meni näin. Olisin pääsyt helpommalla, mutta kun en tiennyt niistä mitään enkä osannut vaatia. Kilpparipotilaille voisi olla samanlainen seuranta kuin diabetespotilaille.

Diana

”Oireeni alkoivat jäätyäni pois työelämästä, aloin kärsiä suunnattomasta kylmyydestä, ruumiinlämpö oli reilut puolitoista astetta normaalia matalampi. Oli aivosumua, en hikoillut edes saunassa.

Kävin lukemattomia kertoja päivystyksessä, kuullakseni ettei minua vaivannut mikään, koska veriarvot olivat viitteissä. Diagnoosi oli somatisaatio.

Otin ajan yksityiseltä endokrinologilta, joka totesi, ettei ongelma ole endokriininen. En antanut periksi ja pääsin endokrinologian professorille, joka aloitti koelääkityksen. Se ei auttanut, mutta sain lähetteen nielurisaleikkaukseen.

Valitin edelleen kylmyyttä, arvot viitteissä. Kärsin nielemisvaikeudesta, julkisella tutkittiin, syövänpelkoa, sanottiin.

Viimein menin yksityiselle kurkkulääkärille ja vaatimalla vaadin päästä kaulan magneettiin. Löydöksestä otettiin ohutneulanäyte.

Papillaarinen, monipesäkkeinen kilpirauhassyöpä, molemmissa lohkoissa. Prosessi diagnoosin saamiseksi kesti 3 vuotta ja maksoi paljon. En toivo kenellekään omaa polkuani. Niin vaikeaa oli diagnoosin saaminen.”

Hannele