Tarina nuoren naisen matkasta eläkkeeltä työelämään oikealla kilpirauhaslääkkeellä

Tämä on selviytymistarina suomalaisesta kilpirauhaspotilaasta. Se kertoo terveydenhuoltomme valmiudesta kohdata kilpirauhaspotilas ja epäonnistua täydellisesti. Tarina on kuitenkin tosi – ja sitä se on liian usein edelleen. 

Alussa olen 20-vuotias, tuore laudatur-tason ylioppilas. Lähden opiskelemaan musiikkia, mutta mukaan tuleekin lievä masennus ja kovaa jalkasärkyä. Sitten alkaa kädet ja kasvot puutua ja ne lakkaavat toimimasta. Musiikin opiskelijalle melkoinen tuomio. Lääkärit eivät kuitenkaan löydä selitystä. Jaksaminen on vielä kohtuullista, mutta joskus kesken normaalin kävelyn on istuttava. Sitten masennukseni pahenee ja menetän puolet hiuksistani. Lääkärit eivät edelleen keksi mitään selitystä.

Valmistun kuitenkin ja lähden ulkomaille jatko-opintoihin. Siellä ensin hieman piristyn, mutta vähitellen alan kuitenkin saada uusia, aika vakavia oireita: Nukun kellon ympäri. Lääkärit ovat ymmällään sielläkin ja erilaisia huonoksi osoittautuneita hoitoja kokeillaan. Sinnittelen opintoni loppuun. Kun saan työtä Suomesta, muutan takaisin. Ehdin olla työssäni alle vuoden, jolloin työterveyslääkäri kirjoittaa minulle masennuslääkkeen. Menen siitä todella huonoon kuntoon. Masennuslääke vaihdetaan toiseen ja voin vielä huonommin.

Olen masennuksen takia sairaseläkkeellä yli 10 vuotta. Tänä aikana mahakipuni pahenee aste asteelta. Minulla on myös iho-oireita ja sain astmalääkityksen sekä minulta löytyy maito- ja kananmuna-allergiat. Diagnooseja tulee diagnoosien perään muitakin, vaikka olen alle 30-vuotias. Kunnes saan tarpeekseni ja menen yksityiselle gastroenterologille, joka ehdottaa luontaisesti gluteenitonta ruokavaliota. Olen jo kokeillut gluteenitonta, joten keliakia oli lääkärien mukaan poissuljettu. Luontaisesti gluteeniton ruokavalio parantaa kuitenkin vatsakivut, ihon ja astman eli kyseessä on iho- ja suolikeliakia.

Tästä rohkaistuneempana menen naimisiin, muutan maalle ja tulen raskaaksi, vaikka olen edelleen sairaseläkkeellä. Ollessani viidennellä kuulla raskaana saan lopulta tyroksiinilääkityksen. Lääkitys parantaa ”kroonisen” masennukseni, mutta tilalle tulee parikymmentä uutta vaivaa. Tyroksiiniä syön neljä vuotta ja ne ovat elämäni kauheimmat: joka paikkaa särkee ja vihloo, aivosumu on valtavaa, muisti täysin mennyt, nukun huonosti, ranteita vihloo - vauvaakin hoitelen ranteet paketissa. Pahinta on kuitenkin koko vartalon tahdottomat lihasjännitystilat. Koko kroppani kramppaa enkä voi sille mitään. Diagnoosina on tuolloin krooninen väsymysoireyhtymä.

Sitten kuulen muista kilpirauhaslääkkeistä ja saan eläinperäisen lääkityksen. Vaikutukset ovat aika ihmeelliset: Lihaskrampit loppuvat, pää kirkastuu, väsymys lähtee, vihlomiset loppuvat, 20 vuotta kestänyt jalkasärky paranee ja jopa minua 10 vuotta vaivannut melukuulovauriona syntynyt tinnitukseni paranee...se taisi olla kaikkein ällistyttävintä.

Nykyään olen ihan eri ihminen. Olen 50-vuotiaana paremmassa fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa kuin mitä olin 20-vuotiaana. Elämä hymyilee, vaikka eihän elämä koskaan helppoa ole. Opiskelen nuoruuteni alaa taas, ja lisäksi minulla on oma yritys ja teen osa-aikaisesti myös palkkatöitä. Vakavan unettomuuteni olen saanut hoidettua ravintolisillä, joita olen selvittänyt ja kokeillut itse, mutta saanut myös muilta apuja. Nukun nykyään 7-9 tuntia joka yö. Minulta vietiin 20 vuotta parasta työikää, mutta selvisin hengissä – nipin napin. Nyt en suostu vaikenemaan ennen kuin Suomen kilpirauhashoito saadaan asianmukaiseksi kaikille meille. 

Kuva/foto Niina Lehtonen